Kun rakastamme jotakuta, uskomme hänen merkitsevän meille jotakin – ja että hänellä on tulevaisuus. Mutta elämä ei usein noudata kuvittelemiamme sääntöjä.
On olemassa ihmissuhteita, jotka eivät koskaan oikeasti pääty – vaikka ihmiset he eroavatOn olemassa erityinen rakkauden luokka, jota ei mitata sen keston mukaan, vaan sen mukaan, kuinka paljon se meitä muuttaa.
Emmekä aina pysy niiden ihmisten luona, jotka herättivät meissä voimakkaimmat tunteet, syvimmät kaipaukset ja suurimman läheisyyden. Usein juuri nämä ihmiset... tulla muistoksi...Eikä siinä ole mitään tragediaa. Tämä on todellisuutta.
Nykyaikainen käsitys rakkaudesta on usein virheellinen, että sen täytyy olla ikuista, ehdotonta ja täydellistä. Mutta elämä ei anna itsensä muotoutua ihanteellisiin muotoihin. Todellisuudessa ei ole harvinaista, että vahvimmat, vilpittömimmät ja syvimmät rakkaudet eivät ole niitä, jotka kestävät. Ne ovat niitä, jotka ne merkitsevät meidät, ne muokkaavat ja sitten ne jättävät tilaa meille tulla uudeksi versioksi itsestämme.
Rakkaus ei ole keston lupaus. Se on prosessi.
Epäonnistuminen parisuhteessa ei aina ole merkki siitä, ettei aitoa yhteyttä ollut. PäinvastoinUsein kyse on siitä, että kaksi ihmistä on yksinkertaisesti eri sisäisissä asemissa tietyllä hetkellä. Toinen haluaa rauhaa, toinen kasvua. Toinen odottaa vahvistusta, toinen etsii vapautta. Ja siltä väliltä – tunteita, jotka eivät löydä tasapainoa.
Se, ettemme pysyneet rakkaan ihmisen luona kaikella omaisuudellamme, ei tarkoita, etteikö hän olisi ollut tärkeä. Se olisi voinut olla jopa avainasemassa.Hän, joka sai meidät puhumaan rehellisesti ensimmäistä kertaa.
Se, joka meidät loi oppi asettamaan rajojaSe, joka opetti meille, ettemme voi odottaa jonkun muun ratkaisevan sitä, mitä emme ole valmiita tarkastelemaan itsessämme.
Lähtö ei ole tappio. Joskus se on loppu.
Monet ihmiset pysyvät parisuhteessa, koska he ovat peloissaan, että lopun myöntäminen tarkoittaisi, ettei kaikki ollut totta. Mutta jokainen rakkaus, joka opetti meille jotain, oli todellista – vaikka se ei kestäisikään. Kesto ei ole ainoa arvon mittari.
Joskus lähteminen on rohkein teko, jonka voimme tehdä. Koska se tarkoittaa, että ymmärrämme, ettei pelkkä rakkaus riitä, jos ei ole kunnioitusta, ymmärrystä ja halua molemminpuoliseen kasvuun. Ja myös – että myönnämme, että olemme muuttuneet. Että se, mitä ennen tarvitsimme, ei enää riitä tänään.
Siinä ei ole mitään vikaa. Se ei ole kylmä loppu. Se on elämää.
Vahvimmatkin rakkaudet usein vain muuttavat meitä – ne eivät seuraa meitä tulevaisuuteen.
Rakkaus, joka päättyy, ei ole romahdus. Se on kehitystä. Kukaan ei selviä sellaisesta rakkaudesta ehjänä. Mutta jos meillä on onnea (ja rohkeutta), käymme sen läpi eri tavalla. Tietoisempina, rehellisempinä, valmistautuneempina tulevaisuuteen. Se tarina, joka ei päättynyt yhteiseen elämään, on saattanut päättyä ymmärtäminenjota emme olisi koskaan saavuttaneet ilman häntä.
Ei siinä mitään vikaa ole. Se on elämää. Se on rakkautta.
