Joaquin Phoenix palaa Arthur Fleckinä, tällä kertaa aivan uudessa, musiikillisessa muodossa. Todd Phillipsin jälleen ohjaamassa Joker: Folie à Deux -elokuvassa tarina siirtyy Gothamin pimeiltä kaduilta Arkham Asylumin vielä upeampaan ja järkyttynempään sisätilaan. Lady Gaga Harley Quinnin roolissa tuo tuoreutta, mutta ei ehkä tarpeeksi pelastaakseen elokuvan väistämättömiltä heikkouksilta. Onko Joker edelleen se elokuvallinen voima, joka hän oli vuonna 2019?
Kun se ilmestyi vuonna 2019 Jokeri, elokuva yllätti kaikki – siitä tuli kulttuuriilmiö, joka nosti pölyä Arthur Fleckin psykologisen romahduksen julmasta tulkinnasta. Odotukset jatkoa kohtaan olivat siis erittäin korkealla. Nyt, viisi vuotta myöhemmin, se on tässä Jokeri: Folie à Deux, joka syvemmän hahmotutkimuksen sijaan tarjoaa rohkean lähtökohdan – musiikillisilla teoksilla, jossa Lady Gaga esittää Harley Quinnin. Mutta toimiiko tämä kokeilu?
Elokuva vie meidät takaisin Arthurin maailma, tällä kertaa katsomalla hänen sisäistä kahtiajakoaan syvemmällä. Tarina sijoittuu pääosin Arkham Asylumin synkkään ympäristöön, jossa Jokeri on nyt vangittuna, ja Lady Gaga astuu näyttämölle Harley Quinninä, hänen uutena terapeuttinaan ja pian myös hänen tunneperäisenä kumppaninaan. Tämä suhde muodostaa elokuvan ytimen, mutta valitettavasti se ei aivan saavuta toivottua vaikutusta.
Se on nyt vain me.
Katso tämä leike elokuvasta JOKER: FOLIE À DEUX elokuvateattereissa 4. lokakuuta. #JokerMovie #FilmedForIMAX pic.twitter.com/rcyTY2drfg
– Warner Bros. IRL (@WarnerBrosIRL) 18. syyskuuta 2024
Elokuvan silmiinpistävin muutos on sen ratkaiseva musiikin esittely. Phillips muuttaa elokuvan jukebox-musikaaliksi, jossa kuulemme ikonisia kappaleita eri aikakausilta Frank Sinatrasta Judy Garlandiin. Phoenix ja Gaga laulavat, mutta niitä musiikillisia hetkiä ei ole niin paljon kuin voisi odottaa puolisyväksi pyrkivältä elokuvalta. Nämä kohtaukset on enimmäkseen tarkoitettu näyttämään hahmojen sisäisiä tiloja, mutta usein tuntuu, että elokuva on menettänyt rytminsä ja keskittymisensä (Geek Culture).
Vaikka osa musiikillisista jaksoista on mielikuvituksellisia ja hyvin toteutettuja, ne keskeyttävät toistuvasti elokuvan kerronnan. Sen sijaan, että ne korostaisivat tarinaa, nämä luvut tuntuvat pakotetuilta ja kömpelöiltä, mikä pätee erityisesti oikeussalin kohtauksiin, joissa elokuva muuttuu oudoksi genresekoitukseksi, josta puuttuu johdonmukaisuus (Rotten Tomatoes). Kriitikot ylistivät yksittäisiä esityksiä – erityisesti Phoenixin toistoa Arthur Fleckinä, joka onnistuu säilyttämään osan aikaisemmasta monimutkaisuudestaan, ja Lady Gagaa, joka tuo raikkautta omalla energiallaan, mutta jää alle syvyydestään. Tähti on syntynyt (Hollywood Reporter).
Yksi yleisimmistä kritiikistä on, että elokuvasta puuttuu ensimmäisen osan paino ja emotionaalinen syvyys. Vaikka se näyttää haluavan tutkia uutta ulottuvuutta Jokerin hulluudesta ja hänen suhteestaan Harley Quinnin kanssa, monet elementit tuntuvat toisinaan pinnallisilta ja toistuvilta (Screenrant). Gaga erottuu joissakin vahvoissa kohtauksissa, mutta hänen hahmolleen Harleylle ei anneta tarpeeksi tilaa kehittyä, mikä jättää hänelle varjon siitä, mitä hän olisi voinut olla.
Yksi elokuvan menestyneimmistä puolista on jälleen kerran Hildur Guðnadóttirin erinomainen partituuri, jota kriitikko Deadline kuvaili "äärimmäisen synkäksi ja salaperäiseksi". Musiikki varmasti lisää elokuvan tunnelmaa, mutta tämäkään ei voi täysin peittää sen kerronnallista epäjohdonmukaisuutta.
Lopussa Jokeri: Folie à Deux se ei saavuta samaa järkyttävää ja provosoivaa vaikutusta kuin alkuperäinen. Vaikka se yrittää mennä uuteen suuntaan, se menettää sen, mikä teki ensimmäisestä elokuvasta niin jännittävän ja vaikeasti unohtavan. Kuten Jokeri itse, elokuva navigoi hulluuden ja loiston välillä, mutta osuu lopulta jonnekin väliin.
