Miksi meistä tuntuu, että meidän täytyy ymmärtää kaikki ennen kuin annamme itsellemme luvan tuntea mitään? Voimmeko luottaa sydämeemme, kun mielemme yhä etsii todisteita? Ja onko pelko todella rakkauden vastakohta – vai kenties sen väistämätön tausta? Entä tunteet?
Nykymaailma ihannoi logiikkaa, strategista ajattelua ja huolellista suunnittelua. Se opettaa meille, että menestys on hallinnassa – mutta todellisuudessa Kauneimmat asiat syntyvät siellä, missä tämä kontrolli pettää. Hän unohtaa tunteet.
Rakkaus. Intuitio. Täydellisen läsnäolon hetki. Kaikki tämä tapahtuu, kun ajatukset hiljenevät ja jokin muu – syvempi – herää. Se, mitä ei voida pukea sanoiksi, mutta joka on olemassa – tunne, kosketus, värähtely, aistimus.
Rakkaus sisäisenä kompassina, ei projektina
Emme voi suunnitella rakkautta. Se ei ole tehtävä, joka voidaan jakaa vaiheisiin, asettaa mitattavia tavoitteita ja seurata edistymistä. Siksi se usein laukaisee levottomuutta. Kun joku herättää meissä jotakin, se ei ole vain iloa – se on myös pelkoa. Mitä jos se ei kestä? Mitä jos se sattuu? Mitä jos häviämme?
Se, joka tuntee paljon, ei ole heikko – hän on vain alttiimpi. Ja koska maailmassa, jossa mieltä pidetään turvallisempana oppaana kuin sydänTämän altistuksen ollessa vaikea kestää, monet turvautuvat mieluummin ajatteluun. Jokaisen katseen, jokaisen sanan, jokaisen hiljaisuuden loogiseen analyysiin. Ja silti – ei logiikkaa se ei voi korvata sitä, mitä tiedämme ilman sanoja, sitä, että tunnemme jotakin.
Emotionaalinen aitous rohkeuden muotona
Tunteista rehellisyyden salliminen on nykyään harvinaista. Monet ihmiset puhuvat tunteista varauksella – ikään kuin ne olisivat jotain, mitä voidaan hallita. Todelliset tunteet eivät ole kohteliaita., niitä ei ole hillitty, niitä ei ole ajoitettu täydellisesti.
Tunteet tulevat odottamatta ja täydellä voimalla. Se hetki, kun huomaat olevasi ihmisen edessä, joka katsoo sinua ja jokin sisälläsi vapisee – se ei ole rationaalinen kokemus. Se on kutsu jostakin suuremmasta. Ja tämä puhelu ei pyydä lupaa olla olemassa.
Vaikka emme tiedä minne se meidät vie, vaikka sillä ei olisi takeita – Rehellisyys itselleen jättää aina jäljen. Koska vaikka rakkaus ei kestänytkään, se oli aitoa. Ja se on tärkeintä.
Intuitio – se hiljainen ääni, joka tietää
Jokaisessa ihmisessä on osa, joka ei tarvitse sanoja. Kun astumme huoneeseen ja tunnemme jännityksen. Kun tapaamme jonkun ja tiedämme heti, että hänestä tulee tärkeä. Tuo tunne ei tule logiikasta, se tulee kehosta. Intuitio Hän on tuo hiljainen seuralainen, joka ei huuda, vaan odottaa kärsivällisesti, että kuuntelemme häntä.
Liioittelemme usein – koska pelkäämme tekevämme virheen...Mutta juuri tämä sisäinen tunne on usein luotettavin opas. Ei siksi, että se olisi aina "oikea", vaan koska se kumpuaa syvimmästä yhteydestä itseen. Ja tämä yhteys on jokaisen aidon yhteyden perusta – sekä muihin että itseen.
Täydellisyys ei ole rakkauden edellytys.
Rakkaus ei ole ihanne, jonka saavutamme, kun kaikki on linjassa. Se tapahtuu usein silloin, kun olemme haavoittuvimmillamme, hajallaan olevimmillamme, epätäydellisimmillämme. Siinä piilee sen voima hyväksyä meidät sellaisina kuin olemme.
Ja jos annamme sen tulla sellaisenaan – ilman käsikirjoitusta, ilman haarniskaa – niin se voi näyttää meille, mitä todella etsimme – ei täydellistä täyttymystä, vaan tunne siitä, että on elossa. Tässä. Nyt..
On sydämen aika
Ei ole niin, etteikö ajatuksille olisi sijaa. Vaikuttaa siltä, että joskus ne varjostavat todellisuutta. Joten anna niiden olla hiljaa. Anna ajatusten väistyä ja tehdä tilaa tunteille. Vapinaa, hellyyttä, epätäydellisyyttä.
Koska maailmassa, joka opettaa sinua ajattelemaan ensin – tunnet. Maailmassa, joka arvostaa logiikkaa – luotat sisäiseen ääneesi. Kun ajatukset hiljenevät, tunteet puhuvat. Ja sillä hetkellä olet lähempänä itseäsi kuin koskaan ennen.
