Nykymaailmassa, jossa kaikki tapahtuu uskomattoman nopeasti, kävelemme jatkuvasti epäonnistumisen reunalla, yritämme toteuttaa unelmamme säilyttäen samalla järkemme ja vakauksemme, jotta emme palaisi loppuun.
Ja olemme jatkuvasti vaarassa, että meille tapahtuu juuri niin. Taistelussa saavutuksista olemme aina jännittyneitä, koska haluamme voittaa.
Tässä taistelussa aika on suurin vihollinen, emmekä voi voittaa sitä. Se väistää meitä jatkuvasti ja kehottaa meitä entistä enemmän yrittämään organisoida mahdollisimman fiksusti, asettaa prioriteetteja ja olla tuottavia. Ja toivottavasti onnistumme hyödyntämään ainakin pienen vaikean ajan rentoutumiseen ja rauhan tuntemiseen.
Mutta edes siinä rauhassa emme ole rauhassa, koska tunnemme hukkaamme aikaa. Tunnemme syyllisyyttä siitä, että lepäämme sen sijaan, että tekisimme jotain hyödyllistä.
Yksi haastavimmista asioista on oppiaksemme lopettamaan päivämme täyttämisen asioilla, jotka eivät täytä meitä.
Totuus on, että riippumatta siitä, missä elämänvaiheessa olemme tällä hetkellä, meidän ei tarvitse tehdä kaikkea. Meidän ei tarvitse ymmärtää tai suunnitella kaikkea. Meidän ei tarvitse saavuttaa kaikkea ja saada kaikkea. On ihan ok, ettemme tiedä mihin urapolkumme vie tai mitä tarkalleen haluamme tehdä.
Emme saavuta tavoitteitamme aikaisemmin, jos meillä on kiire, koska meillä on muutokset tapahtuvat, kun olemme valmiita niihin. Meidän on hyväksyttävä, että elämän ja kehityksen dynamiikka etenee jonkin suunnitelman mukaan, joka ei edes ota huomioon kunnianhimoamme tai pelkoamme.
Aika voittaa jokaisen taistelun, joten ei ole mitään järkeä käydä näitä taisteluita.
Emme kiirehdi, sillä kiire ei nopeuttaa asioita, se tuo vain stressiä ja uupumusta. Riittää, kun pysymme linjassa ja yritämme tehdä oikein, kun teemme jotain.
Tapahtumia tapahtuu, elämä tuo levon, jotain, mikä vaatii meidän hidastumista.
Mennään hitaasti ja tunnetaan kaikki tunteet, jonka tukahduimme jossain matkan varrella, ja kuunnellaan niiden ajatusten huminaa, joita paenimme.
Hidastetaan ennen kuin elämän tapahtumat pakottavat meidät siihen. Elämme omassa tahdissamme, koska matka on meidän yksin ja voimme kulkea hitaammin kuin muut.
Saamme nauttia matkasta, ja että joskus emme tee muuta kuin nautimme matkasta, vaikka emme liikukaan.
Vaatii paljon rohkeutta hengittää syvään joka päivä, nukkua rauhassa yöt, olla läsnä siinä, mitä juuri nyt tapahtuu.
