Olit poissa, kun maailma vaipui hiljaisuuteen ja pimeyteen. Lähdit juuri silloin, kun eniten tarvitsin läheisyyttä. Miksi? Kysymykseen ei ole välittömiä vastauksia, mutta se avaa tilaa pohdinnalle. Tämä tila oli tyhjä pitkään, mutta juuri tässä tyhjyydessä alkoi jotain uutta. Poissaolosta syntyi voima. Hiljaisuudesta muodostui ääni. Hylkäämisestä nousi esiin itsenäisyys, joka ei tänään tarvitse ulkoista vahvistusta.
Et ollut läsnä, kun pelko lamautti minut ja kun yöt olivat pidempiä kuin päivät. Silloin todella ymmärsin ensimmäistä kertaa, kuinka äänekäs pimeys voi olla, kun kukaan ei hiljennä sitä. Jäin yksin ajatusteni, levottomuuden ja äänen kanssa.kysymyksiä ilman vastauksia...Mutta juuri tässä hiljaisuudessa tapahtui jotain ratkaisevaa. Koska jätit minut yksin pimeyden kanssa, opin kävelemään ilman karttaasi.
Opin kuuntelemaan omia askeleitani, luottaa omaan harkintaansa ja löytää tieni itseni luo ilman muiden opastusta. Yksinäisyys ei ollut lahja, vaan opettaja, joka ei tuntenut armoa. Se ei lohduttanut minua, se ei tehnyt polkuani helpommaksi, mutta se muovasi minua.
Saatoin luottaa vain itseeni.
Kun tarvitsin kättä, josta pitää, sellaista ei ollut. Sen sijaan minun oli pakko etsiä tukea itsestäni, josta en ollut aiemmin tiennyt tai halunnut nähdä sitä. Sen mukanaan tuoma kipu ei kadonnut yhdessä yössä. Se oli itsepintaista, hiljaista ja vaativaa, mutta se opetti minulle jotain olennaista: miten rauhoittaa itseni ilman muiden lohtua ja miten parantaa haavat ilman ulkoisia lupauksia.
Tämä prosessi ei ollut nopea, mutta se oli luotettava. Avuttomuudesta hän syntyi hitaasti sisäinen vakausTajusin, ettei valta ole aina äänekästä ja että se syntyy useimmiten siellä, missä ei ole ketään jäljellä korvaamaan sitä.
Itsekkyys oli toinen nimesi
Et ollut paikalla, kun minulla oli vaikeuksia, mutta poissaolosi näytti minulle totuuden itsestäsi. Paljastit, kuinka usein näet vain omat tarpeesi ja kuinka harvoin ymmärrätkään kipua, jota et ole itse kokenut. Tämän oivallus ei ollut helppo, mutta se oli välttämätön.
Se opetti minua erottamaan tyhjät sanat todellisista teoista, lupaukset läsnäolosta. Se opetti minua rakentamaan ihmissuhteita selkeille perustuksille, ilman illuusioita ja ilman tarvetta todistaa arvoani niille, jotka eivät ole valmiita näkemään sitä.
Hiljaisuudesta tuli polku
Kun en voinut luottaa sinuun, opin luottaa itseensäEtsin vastauksia itsestäni, ratkaisin pulmia omin avuin. Et kadonnut tarinastani, mutta annoit sille tahattomasti syvyyttä. Näytit minulle kaiken oikein näyttämättä minulle mitään.
Löysin selkeyden hiljaisuudesta. Opin erottamaan melun ja olemuksen, satuttavan ja parantavan välilläHiljaisuus ei ollut tyhjä, se oli tila, jossa pystyin vihdoin kuulemaan itseni.
Lakkasin odottamasta. Lakkasin uskomasta, että joku muu tulisi ja tekisi sen. Tilaus minun kaaoksessani.
Siitä lähtien tiedän jotain hyvin yksinkertaista: kuka jää, kun ei ole helppoa, ja kuka katoaa, kun tilanne vakavoituu. Tätä tietoa ei voi lukea kirjasta, eikä kukaan voi kuiskata sitä sinulle. Se tulee vain kokemuksen kautta.
Nykyään en enää hae vahvistusta, selityksiä tai anteeksipyyntöjä. Etsin vain läsnäoloa. Ja jos sitä ei ole, jatkan eteenpäin.
Tyhjyydestä kasvoi voima. Kivusta ymmärrys. Ja menetyksestä jotain pysyvää – erilainen minä.
