Suhteet hajoavat. Se ei tapahdu yhtäkkiä. Ei ole riitaa, ei dramaattisia jäähyväisiä, ei suuria sanoja. Huomaat vain eräänä päivänä, että pidättelet itseäsi keskusteluissa, ettet enää selitä kaikkea, mitä tunnet, koska tiedät, ettei sitä ymmärretä. Huomaat, että olet tullut hiljaisemmaksi, varovaisemmaksi, vähemmän vaativaksi. Ei siksi, että suhde olisi muuttunut, vaan koska sinä olet muuttunut. Ja sitten, ensimmäistä kertaa, herää kysymys, jota olet vältellyt pitkään: voitko silti rakastaa jotakuta, jos et voi enää kasvaa hänen kanssaan?
Ihmissuhteet eivät ole helppoja. On aikoja, jolloin sisäinen maailman- alkaa muuttua nopeammin kuin ympärillämme olevat ihmissuhteet. Silloin herää kysymyksiä arvosta, kuulumisesta ja kunnioituksesta. Se ei ole äkillinen päätös, vaan hidas kypsymisprosessi, jossa käy selväksi, että tietyt ihmissuhteet eivät enää kulje samaa polkua. Tässä oivalluksessa ei ole vihaa, vaan selkeyttä.
Muutumme läpi elämän. Kokemukset, pettymykset, onnistumiset ja hiljaiset voitot muokkaavat näkemystä maailmasta ja ihmissuhteista. Se, mikä ennen oli hyväksyttävää, muuttuu ajan myötä liian kapeaksi. Se, mikä ymmärrettiin rakkaudeksi, paljastuu tavaksi tai yksinäisyyden peloksi.
Irtautuminen ei tapahdu siksi, että joku on parempi, vaan koska hänestä tulee uskollisempi itselleen. Tällaiset muutokset ovat usein tuskallisia, mutta välttämättömiä sisäisen rauhan saavuttamiseksi.
Kun korvattavuuden tunne muuttuu liian voimakkaaksi
Otetaan etäisyyttä ihmissuhteisiin, jotka saavat meidät tuntemaan itsemme vain vaihtoehto, ei valintaTämä tunne ei tule yhtäkkiä, vaan kasaantuu pienissä hetkissä: vastaamattomissa viesteissä, kiinnostuksen puutteessa, hiljaisuudessa sanojen paikalla. Tällainen suhde ei rakenna turvallisuutta, vaan epäilystä. Kun ainutlaatuisuutta ei tunnisteta, kahden välinen etäisyys alkaa itsestään kasvaa.
Tällaisissa ihmissuhteissa läheisyys perustuu usein mukavuuteen, ei syvyyteen. Ajan myötä käy selväksi, ettei pelkkä läsnäolo ilman sisältöä riitä. Vetäytyminen ei siis ole pakoa, vaan pikemminkin itsekunnioituksen osoitus.
Kun kasvu ylittää menettämisen pelon
Etäinnymme niistä, jotka eivät pelkää menetystä, koska he eivät ole koskaan todella sijoittaneet. Jos ei ole pelkoa toisen ihmisen lähdöstä, se tarkoittaa usein hänen arvonsa väärinymmärtämistä. Läheisyyteen liittyy riski, välittäminen ja tietoisuus siitä, että suhde on arvokas.
Kun tietoisuus omien tunteiden syvyydestä kasvaa, käy selväksi, että ei halua enää jäädä kenenkään kanssa, joka pysyy välinpitämättömänä. Silloin syntyy rohkeus valita polku, joka ei vaadi jatkuvaa oman arvonsa todistamista.
Rakkauden luonteen väärinkäsitys
Monet ihmissuhteet uupuvat, koska ne ovat odotuksia erilaisia läheisyyden suhteen. Jotkut etsivät pinnallista yhteyttä, toiset tarvitsevat syvyyttä, turvallisuutta ja rehellisyyttä. Kun nämä maailmat eivät kohtaa, syntyy epätasapaino. Etäisyys syntyy, kun ei ymmärretä, millaista rakkautta tarvitaan, eikä ole halua katsoa omien rajojensa yli.
Tällainen väärinymmärrys ei ole aina tietoista, mutta jättää seurauksiaSuhteissa, joissa tunteita vähätellään tai unohdetaan, ei ole tilaa sisäiselle kasvulle.
Kypsyys kykynä päästää irti
Etäisyys ei tarkoita torjumista, vaan pikemminkin sen tosiasian hyväksymistä, ettemme kaikki ole samalla polulla ja että kaikki suhteet eivät ole tarkoitettu kestämään. Kypsyys näkyy kyvyssä lähteä ilman vihaa ja säilyttää kiitollisuuden kaikesta, mitä on ollut.
Kun rajalliset ihmissuhteet sulkeutuvat, tilaa avautuu terveemmille yhteyksille. Läheisyys ei ole enää taistelua huomiosta, vaan kahden kokonaisen ihmisen kohtaaminen.
Tie eteenpäin ilman katumusta
Kun opitaan rakastamaan itseämme, käy selväksi, miksi ihmissuhteet ilman hyväksyntää eivät voi enää kestää. Tämä oivallus tuo rauhaa, vaikka se tuokin surua. Lähtö ei ole tappio, vaan matkan jatkuminen tietoisemmin.
Emme oikeastaan sulje lukuja. Avaamme vain vihdoin tilan, jossa meidän ei tarvitse pyytää kunnioitusta.
