Jossain vaiheessa sen vain tietää. Jokin on vialla. Mutta takerrut muistoon, ajatukseen, tunteeseen, joka kerran merkitsi kaikkea.
Kun sydän ei halua kuulla sitä, minkä sielu jo tietää
On hetkiä, jolloin kaikki sisälläsi huutaa, että jokin on vialla, ja silti sinä jäät. Tunnet raskauden, hiljaisuuden, sisäisen tyhjyyden... mutta odotat silti.
Miksi? Koska kerran uskoit sen olevan järkevää. Koska toivoisit sen olevan toisin. Koska sinä loit kuva, joka oli liian kaunis unohdettavaksi.
Mutta siinä piilee ansa – takerrut johonkin, mikä se ei ole enää todellista. Ehkä sitä ei koskaan ollutkaan. Ja vaikka tiedät tämän syvällä sisimmässäsi, pelkäät päästää irti. Pelkäät sitä tyhjyyttä, joka jäisi jäljelle. Mutta tässä tyhjyydessä on tilaa jollekin paremmalle.
Illuusion voima
Joskus takertuu toivoon enempää kuin totuuteen. Toivoo, että jokin muuttuu. Toivottavasti rakkautesi, vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi riittävät. Mutta joitakin asioita ei voi korjata itse.
Illuusio voi olla makea. Kodinomaisuuden tunne, tuttu tuskallinen mukavuudenhalu. On helpompi pysyä tutussa kuin ottaa riski tuntemattomasta. Mutta mieti, kuinka paljon itsestäsi menetät, kun jatkat sitä, mikä tukehduttaa sinut? Kuinka monta kertaa olet vaientanut intuitiosi voidaksesi kuunnella illuusiota?
Menetyksen pelko vai kasvun pelko?
Todellinen syy takertumiseen ei usein ole rakkaus, vaan pelko. Pelko olla yksin. Että missasit tilaisuuden. Että sinun on aloitettava alusta. Mutta pysymällä väärässä tarinassa suljet oven oikealle. Sellainen, joka ei pakota sinua sopeutumaan, kadottamaan itseäsi.
Joskus kyse ei ole siitä, etteikö jokin olisi sinua varten, vaan siitä, että sinä olet. kasva tästä ulos. Eikä se ole tappio – se on todiste siitä, että olet kehittymässä.
Myrskyn jälkeinen tyyneys on vapautta.
Kun vihdoin päästät irti asioista, ihmisistä, jotka tukahduttavat sinua, laskeutuu hiljaisuus. Ei se joka satuttaa – vaan se joka parantaa. Se ei tarkoita, ettetkö välittäisi. Se tarkoittaa, että valitsit itse. Että sinä olet Lakkasin hautaamasta toivoa, joka kulutti sinua. Tässä hiljaisuudessa kuulet itsesi ensimmäistä kertaa. Ei menneisyyden ääniä, ei syyllisyyttä, ei kamppailua.
Alat palata takaisin itseesi. Kysymyksiin, joita olet pitkään työntänyt nurkkaan. Tunteeseen, että olet enemmän kuin kompromissi. Ja sitten tajuat, ettet ole menettänyt mitään, mikä todella kuuluu sinulle.
Pelko sitoo sinua enemmän kuin rakkaus
Se, mikä sinua sitoo, ei ole side, vaan ketju. Ei tunne, vaan tyhjän tilan pelko. Mutta tämä tila on välttämätön. Vain siinä voi syntyä jotain uutta. Jotain, mikä ei tukehduta sinua hiljaa. Mikä ei vaadi sinua epäilemään itseäsi joka päivä.
Sen hyväksyminen, ettei jokin ole sinun, vaikka haluaisit sitä koko sydämestäsi, on yksi vaikeimmista asioista. Mutta myös yksi vapauttavimmista. Kun sanot "riittää", älä lopeta tarinaa – tee tilaa uudelle luvulle.
Lakkaa taistelemasta huomionmuruista, tunteenmurusista, sanoista, jotka tulevat aina liian myöhään. Olet kokonainen. Olet riittävä. Ja rauhaasi ei pitäisi kyseenalaistaa.
Lopulta jäät jäljelle
Kun kaikki rauhoittuu, sinä jäät jäljelle. Haavoittuvuutesi kanssa. Sinun voimallasi. Päättäväisyydelläsi olla enää sallimatta itsellesi vähempää kuin ansaitset. Tarrauduit kiinni, koska uskoit. Usko nyt itseesi, itseesi. Ei enää odottelua. Ei enää todistelua. Vain tie eteenpäin.
