Oletko koskaan herännyt tunteeseen, että olet liian väsynyt kohtaamaan päivän? Kaikki kehosi toiminnot ovat päällä – hengität, kävelet, puhut – mutta sisälläsi tunnet vain tyhjyyttä.
Saatat silti pystyä suorittamaan päivittäisiä tehtäviä, mutta ilman kipinää. Kaikki, josta nautit tekemästäsi, kuulostaa nyt kaukaiselta muistolta, sumealta ja saavuttamattomalta. Se on sellainen väsymys, jota pitkät unet tai loma eivät ratkaise. Tämä ei ole fyysistä uupumusta. Tämä on jotain syvempää, hiljaista ja samalla vaikeaa. Tämä on sielun väsymystä.
Kysyt itseltäsi: Mikä minua vaivaa?
Ja hämmentävin asia tässä kaikessa on se, että et voi selittää, miksi tunnet olosi niin tyhjäksi.. Mitään radikaalia ei tapahtunut. Ei ole tragediaa, ei erityistä syytä. Ja silti... on kuin jokin sisälläsi häipyisi. Tuntuu kuin menetät hitaasti itsesi. Mietitkö, mihin ilosi on kadonnut? Miksi nauru tuntuu niin kaukaiselta? Miksi ajatuksesi vaeltavat päämäärättömästi, kuin kynttilän liekki, joka sammuu hitaasti?
Väsymys, joka ei johdu kehosta
Kun sielu on väsynyt, se näkyy kaikin mahdollisin tavoin.. Et nuku hyvin. Kun nukahdat, näet voimakkaita, joskus jopa kaoottisia unia, jotka saavat sinut heräämään entistä uupuneemmaksi. Kehosi ei ehkä ole sairas, mutta se sattuu silti. Kaikki. Hartiat, selkä, silmät, vatsa. Sinulla ei ole selitystä. Tunnet jännitystä ja painetta, jolla ei ole fyysistä alkuperää. Tuntuu kuin jokin painava makaa päälläsi näkymättömästi.
Ja pahinta on, että et löydä oikeaa sanaa kuvaamaan tätä tilannetta.. Jotain on... mutta mitä? Jossain sisälläsi kiehuu kipu, etkä edes tiedä, mikä sen aiheutti. Tunteet ovat hiljaisia, mutta samalla äänekkäitä. Sekava. Joskus itket ilman syytä. Joskus olet vihainen, mutta et edes tiedä mitä. Kaikkea on liikaa, kaikki ei riitä. Hämmennys. Virheellinen kohdistus. Emotionaalinen väsymys.
Näkymätön kuilu mielen, sydämen ja kehon välillä
Kaikki mitä olet, näyttää sirpaloituneelta mosaiikilta, jota et voi enää koota.. Ajatuksesi juoksevat, menetät keskittymiskykysi. Keskustelut väsyttävät. Väkijoukot väsyttävät sinut. Hiljaisuudestakin tulee meluisaa. Olit yleensä henkilö, joka löysi lohtua luonnosta, taiteesta, kirjoista tai ihmisistä. Nyt mikään ei innosta sinua enää. Kaikki mitä haluat on rauha. Ei rauhaa, kuten lepoa. Mutta rauhaa, kuten yhteyden saamista itseensä.
Kun alat miettiä, oletko hukannut itsesi
Olet ehkä jopa harkinnut aloittamista alusta.. Vaihtunut työpaikka, paikka, ympäristö, pyyhitty historia. Mutta syvällä sisimmässäsi tiedät, että se ei ole paikka, joka korjaa sinussa olevia halkeamia. Minne ikinä menetkin, väsynyt sielusi kulkee mukanasi. Ja hän ei etsi uusia ärsykkeitä, hän etsii sinua. Hän haluaa sinun palaavan hänen luokseen. Antaa hänelle aikaa, tilaa ja mikä tärkeintä – myötätuntoa.
Mistä tunnistat, että sielusi vaatii huomiota?
Kun kehosi toimii, mutta sydämesi ei enää tunne, näkyviin tulee pieniä merkkejä, jotka et aluksi huomaa. Vieraantumisen tunne. Äkillinen herkkyys sanoille. Tunne siitä, että on läsnä tilassa, mutta ei oikeastaan ole siellä. Elämään jonkun toisen elämää. On kuin olisit tarkkailija, et enää oman tarinasi päähenkilö.
Nämä merkit eivät ole heikkoutta. Ne ovat kutsu sisäiseltä itseltäsi, että olet viettänyt liian paljon aikaa roolissa, joka ei ollut sinun. Suuntasit liikaa energiaa ulospäin, et tarpeeksi sisäänpäin. Annoit liikaa, sait liian vähän. Ja nyt sielu lähettää sinulle viestin: "Lopeta." Katso minua. "Haluaisin kuulla sinusta."
On aika elää itsellesi.
Sielusi ei tarvitse motivoivia lainauksia, aikatauluja tai kurinalaisuutta. Se vaatii rehellistä yhteyttä. Salli itsesi olla haavoittuvainen. Anna itsesi olla vastaamatta. Älä yritä pakottaa itseäsi takaisin "normaaliin". Uusi normaalisi kasvaa siitä, mitä tunnet nyt – jos vain sallit itsesi tuntea sen.
Sen sijaan, että paenisit tätä hiljaista kipua, syleile sitä. Kysy häneltä, mitä hän haluaa sanoa. Ehkä hän haluaa sinun jättävän odotuksesi syrjään. Hengittää eri tavalla. lopettaa. Ei siksi, että olet heikko, vaan koska olet ollut vahva liian kauan.
Kuuntele hiljaisuutta, jossa alat palata itseesi.
Älä anna toipumisesi olla toimintaa, vaan tila. Mene kävelylle ilman määränpäätä. Kuuntele musiikkia, joka rauhoittaa sinua, ei motivoi. Kirjoita ajatuksesi muistiin ilman sensuuria. Anna itsesi nukkua enemmän. Sano "ei" ilman syyllisyyttä. Ja ennen kaikkea – lopeta ihmetteleminen, miksi sinusta tuntuu siltä. Joskus ymmärrystä ei tarvita. Läsnäolo riittää. Olet tarpeeksi.
Sielusi ei etsi vastausta. Etsin sinua. Ja kun alat hitaasti palata itseesi – et kamppailun, vaan myötätunnon kautta – alat tuntea jotain poikkeuksellista. Se ei ole ekstaasi. Ei tule euforiaa. Mutta rauha tulee olemaan. Pehmeä, hiljainen voima, joka sanoo: "Olen täällä. Olen aina ollut. "Unohdit vain kuunnella minua."
