Modernin menestysuniversumin tuhoutumattomin agentti palaa – ja ilme, joka on haavoittuvampi kuin tavallinen pelottomuus. "Mission: Impossible - Fallout" -elokuvan traileri lupaa paitsi toisen annoksen korkeaoktaanisia takaa-ajoja, myös emotionaalisen loppunäytöksen franchising-sarjalle, joka on kasvanut (ja noussut) Tom Cruisen kanssa vuodesta 1996.
Jokaisen palan kanssa Mission Impossible Tom Cruise Ethan Huntina työnsi fyysisesti mahdollisen rajoja – mutta nyt näyttää siltä, että suurimmat mullistukset ovat sisäisiä. Viimeisen osan – Mission: Impossible – Revenge – uusi traileri (julkaistu virallisesti 7. huhtikuuta 2025) esittelee tummemman sävyn, joka on vahvasti ristiriidassa varhaisten jatko-osien keveyden kanssa. Kamera on hillitympi, väripaletti viileämpi ja musiikki lähes elegistä. Kaikki tuntuu hitaalta jäähyväiseltä, jonka Ethan Hunt (vai Tom Cruise?) kirjoittaa itselleen.
McQuarrie on selvästi eskaloimassa kaikkea, mitä hän perusti kolmessa edellisessä elokuvassa – salaseuroista identiteetin hämmennykseen. Tällä kertaa, ensimmäistä kertaa, näyttää kuitenkin siltä, että kyse ei ole enää vain maailman pelastamisesta, vaan itsensä pelastamisesta.
Tom Cruise: edelleen ilmassa, mutta jalat lähempänä maata
Cruise on edelleen yksi harvoista näyttelijöistä, joka fyysisesti omistautuneena ja (luultavasti hulluna) luo kohtauksia, jotka salpaavat yleisön henkeä. Kyllä, perävaunussa hän hyppää moottoripyörällään taas kallioon. Tietenkin. Mutta vielä enemmän huomiota kiinnittää hänen ilmeensä – vakavuus, melkein melankolia. Vaikka Hunt (tietenkin) vielä juoksee, näyttää siltä, että juoksussa piilee jotain muutakin kuin pelkkä tehtävä – ehkä katumusta, väsymystä, epäilystä. Koemme tämän myös Mission: Impossible - Falloutissa.
Yhdessä trailerin keskeisessä hetkessä hän katsoo suoraan kameraan (vai onko se itse?) ja sanoo: "Kaikki, mitä olen ollut, on tuonut minut tänne." Tämä linja saattaa kuulostaa banaalilta, ellei se olisi täynnä kahden vuosikymmenen päätöksiä ja seurauksia.
Estetiikka: Maailma on sekaisin, estetiikka hallinnassa
Visuaalisesti elokuva pysyy selvästi uskollisena esteettisyydelle – realistiset paikat, vaikuttavat maisemat, ei turhaa CGI:tä. Vaikka meillä on kaikki klassiset ainekset: junat, helikopterit, metrot, rikkinäiset rakennukset – McQuarrie ja tiimi ylläpitävät yllättävän puhdasta visuaalista kieltä. Kaikki näyttää kypsemmältä, harkitsemmalta, vähemmän "katso minua" kuin esimerkiksi Fast & Furious.
Trailerin äänisuunnittelu on omaa luokkaansa. Se tuttu ta-ta… ta-ta alkuperäisestä musiikillisesta teemasta tulee nyt taustalta, pimeydestä, melkein kuin sydämenlyönti hidastuisi. Se aiheuttaa epämukavuutta. Ei vaaran vuoksi, vaan sen tunteen vuoksi, että jokin on päättymässä.
Näyttelijät: vahva, mutta ei näyttävä
Huolimatta vaikuttavista näyttelijöistä (Hayley Atwell, Ving Rhames, Simon Pegg, Angela Bassett, Esai Morales...), traileri ei viisaasti paljasta liikaa. Myöskään dialogeissa ei ole klassikkoa "Olemme rakentaneet jotain, joka voi tuhota maailman" rakenteita, vaan enemmän luottamuksesta, pettämisestä, valinnasta. Ja se antaa toivoa, että elokuva saattaa vain ylittää oman kaavansa.
Johtopäätös: viimeinen hyppy… syvyyksiin
"Mission: Impossible – Final Fantasy" ei ole trailerin mukaan vain yksi räjähtävä steroidimatka. Jos elokuva ei petä meitä liiallisella sentimentalisuudella tai omalla loistollaan, voisimme saada tämän harvinaisuuden modernissa toimintagenressä: todella arvokas johtopäätös.
Toki kiristelemme edelleen hampaitamme kohtauksissa, joissa Cruise roikkuu lentokoneessa. Mutta jos traileri on totta, tällä kertaa pahin uhka Ethan Huntille on hän itse.
Ja ehkä siksi tämä tehtävä... ei lopulta ole mahdoton. Mutta se on – henkilökohtaista.
