Kuka meistä ei olisi kuullut kommentteja, kuten "äiti leikkasi" tai "ihan kuin isä"? Vaikka monet meistä yrittävät muodostaa omaa identiteettiään ja astua pois vanhempiemme varjosta, havaitsemme tiettyinä hetkinä heidän eleensä, äänensä tai tottumuksensa, joita jotenkin kannamme mukanamme. Mutta mikä todella vaikuttaa meihin tulemaan heidän kaltaisiksi - ovatko geenimme, ympäristömme, jossa kasvamme, vai yksinkertaisesti vuosien varrella sisäistettävät mallit? Tuleeko meistä kuin vanhemmistamme vuosien saatossa?
Tuleeko meistä kuin vanhemmistamme vuosien saatossa?! Geneettinen perintö antaa meille sekä fyysisiä ominaisuuksia että monia persoonallisuuden piirteitä. Psykologian ja genetiikan tutkimukset osoittavat, että geenit vaikuttavat persoonallisuuksiin ja jopa käyttäytymismalleihin. dr. Johtava geneetikko Robert Plomin, joka tutkii genetiikan vaikutusta käyttäytymiseen, huomauttaa, että geenit voivat selittää noin 50 %-eroa ihmisten välillä. Plomin uskoo, että genetiikalla on erittäin tärkeä rooli persoonallisuutemme muodostumisessa, mikä näkyy myös vanhemmiemme muistuttamisessa.
Mutta genetiikka ei ole kaikki kaikessa. Vaikka tietyt persoonallisuuden piirteet ovat "perinnöllisiä", niiden ilmaisu on myös vahvasti muovannut elämänkokemuksemme, erityisesti lapsuudessa. Tunnettu psykologi Jay Belsky toteaa, että perinnöllisyyden vaikutus ei ole täysin kiinteä; ympäristö, jossa lapsi kehittyy, voi pehmentää tai vahvistaa perinnöllisiä vaikutuksia.
Perheympäristö: persoonallisuuden ensimmäiset askeleet
Kasvaminen perheympäristössä, jossa olemme jatkuvasti alttiina vanhempiemme tottumuksille, arvoille ja reaktioille, muokkaa meitä voimakkaasti. Lapset jäljittelevät vanhempiaan ja omaksuvat heiltä käyttäytymismalleja. Vanhemmat ovat ensimmäisiä ihmisiä, jotka tarjoavat meille emotionaalista tukea ja rakennetta, joten heidän reaktioistaan, kommunikointitavoistaan ja jopa ongelmanratkaisumalleista tulee maailman "mallejamme".
Michiganin yliopiston tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että arvovaltaisemmassa ympäristössä varttuneilla lapsilla on taipumus omaksua samat mallit myöhemmin elämässä - sekä positiivisia että negatiivisia. Jos vanhemmat ovat esimerkiksi ristiriitaisia tai heillä on ongelmia tunneilmaisun kanssa, lapset todennäköisemmin sisäistävät nämä mallit ja kantavat ne omaan elämäänsä. Tuleeko meistä kuin vanhemmistamme vuosien saatossa?!
Psykologiset mekanismit: Miksi me matkimme?
Yksi tärkeimmistä psykologisista tekijöistä, jotka vaikuttavat vanhempien samankaltaisuuteen, on kiintymysteoria. Psykiatri ja tutkija John Bowlby kehitti teorian, jonka mukaan lapset kehittävät luottamuksen, turvallisuuden ja reagointikyvyn perusmalleja varhaisten ihmissuhteiden kautta. Nämä varhaiset kiintymysmallit muodostuvat suhteista vanhempiin tai huoltajiin, ja ne siirtyvät usein myös aikuissuhteisiimme.
Mielenkiintoinen tutkimus julkaistu lehdessä Psykologinen tiede, mutta viittaa ilmiöön ti sosiaalisesta oppimisesta. Albert Banduran kehittämä teoria korostaa jäljittelyn merkitystä. Vanhemmat ovat lähimmät "mallit" lapsuudessamme, joten ei ole yllättävää, että lapset usein jäljittelevät sekä positiivisia että negatiivisia puolia käyttäytymisestään.
Voimmeko rikkoa perhemalleja?
Vaikka monet meistä muistuttavat tietyllä tavalla vanhempiaan (tai muuttuvat vanhempiemme kaltaiseksi vuosien mittaan), meillä on aina kyky tulla tietoisiksi näistä kaavoista ja muuttaa niitä tarvittaessa. Nykyään on monia tapoja työskennellä itsensä kanssa - psykoterapiasta stressinhallintatekniikoihin ja sisäisten motivaatioiden tutkimiseen. Itsereflektio on tärkeä askel kohti irtautumista perhemalleista, jotka eivät sovi meille.
Psykoterapeutti Dr. Sharon Martin sanoo, että on tärkeää tiedostaa, kuinka reagoimme stressaavissa tilanteissa tai ihmissuhteissa. Tämä on usein silloin, kun sisäiset perhemallimme näkyvät. Pitämällä päiväkirjaa, itsetutkiskelua tai hoitoa terapian kautta voimme tiedostaa nämä kuviot, tunnistaa ne ja tarvittaessa tietoisesti muuttaa niitä.
Perinnön hyväksyminen, mutta oman polun luominen
Loppujen lopuksi saatamme todellakin löytää itsemme tietyistä eleistä, jotka olemme tiedostamatta omaksuneet vanhemmiltamme. Ehkä meillä on jopa samanlainen huumorintaju tai tapa ilmaista itseämme. Mutta samalla meillä on mahdollisuus päättää, mitkä osat "perheperinnöstä" säilytämme ja mitä muutamme.
"Vanhempamme kaltaiseksi" tuleminen voi olla rikastumista tai rajoitusta riippuen siitä, kuinka paljon olemme valmiita työskentelemään itsemme kanssa ja tiedostamaan keitä todella olemme. Loppujen lopuksi kyse on tasapainosta sen välillä, mitä "periimme" ja sen, mitä itse luomme. Joka tapauksessa päätös on meidän käsissämme - seuraammeko vanhempiamme vai luommeko oman polkumme.
