Sama rutiini joka aamu. Tuoreen kahvin tuoksu, kuppi lämmittää käsiäsi, päivä alkaa. Ja sitten – ruukun pohjalle – jää jotain, joka päätyy roskakoriin. Tummat kahvinporot, jotka eivät näytä olevan tärkeitä.
Kahvinpurut Se on täysin tavallinen jäännös, mutta siinä on jotain poikkeuksellista. Siinä on vielä riittävästi ravintoaineita jäljellä kasvit tarjoaa juuri sitä, mitä he usein kaipaavat – lempeää rohkaisua. Typpeä, vähän kaliumia, pieniä määriä magnesiumia, kalsiumia... kaikki luonnollisessa muodossa, ilman keinotekoisia lisäaineita.
Mutta kyse ei ole vain koostumuksesta. Se on ele. Kun päätät käyttää jotain jokapäiväistä eri tavalla, muuttuu myös suhteesi kotiisi, kasveihin ja luontoon. Et enää osta valmisteita, joissa on kiiltävät etiketit. Et etsi nopeita ratkaisuja.
Kuinka tehdä lannoitetta kahvinporista?
Prosessi on yksinkertainen – melkein yhtä rentouttava kuin itse kahvin valmistus. Anna sedimentin jäähtyä ensin. Levitä sitten kuivumaan. Ei mitään monimutkaista, vain vähän kärsivällisyyttä. Kun se on kuiva, sekoita se veteen. Kylmä, puhdas vesi, ei lisäaineita. Ja sitten odotat. Kaksi-kolme päivää, ei enempää.
Tänä aikana vesi imee hitaasti ulos kaiken, mikä on vielä lepotilassa kahviporoissa. Ihan kuin valmistautuisi herättämään jotain muuta elämään. Kun olet siivilöinyt nesteen, sinulla on hellävarainen, luonnollinen lannoite. Ei hajua, ei aggressiivisuutta, ei kemikaaleja.
Kun kaadat sen kastelukannuun ja kastelet kukan sillä, teet jotain yksinkertaista – mutta silti syvällistä. Maa imee sen hiljaa, juuret heräävät eloon, lehdet jännittyvät kuin kiittäen. Ja sinusta tuntuu, että olet osa jotain suurempaa.
Lehdet elävät, maaperä löystyy, ilma kasvin ympärillä muuttuu raikkaammaksi. Ja yhtäkkiä et enää tunne itsesi puutarhuriksi, vaan ihmiseksi, joka osaa kuunnella luontoa. Kuten joku, joka näkee mahdollisuuden siinä, mitä muut heittävät pois.
Kahvinpurut joten se ei ole enää merkityksetön jäännös. Se on side sinun ja kasvien välillä. Se on silta tottumuksen ja huolen välillä. Se on äänetön todiste siitä, että asioista tulee arvokkaita, kun katsomme niitä eri silmin.
