Miksi ensimmäinen vaisto löytää joku, joka täyttää sisällämme tuntemamme tyhjiön? Joku parantamaan haavat? Löydätkö vastauksen heijastuksestasi peilistä?
Onnellisuuden tavoittelussa teemme usein perustavanlaatuinen virhe, että yritämme parantaa sisäisiä haavojamme ja tyhjyyttämme muiden ihmisten avulla.
Monet turvautuvat uskomukseen, että toisen ihmisen läsnäolo voi tehdä heidät täysin onnelliseksi, täyttää aukot ja poistaa menneiden kokemusten tuskan.
Tämä on väärä uskomus, joka voi johtaa parisuhderiippuvuus, jossa odotamme muiden pelaavan rooleja, jotka ovat todella omalla vastuullamme.
Parisuhteissa käy usein niin, että ihmisistä tulee vahingossa onnellisuuden mitta
Tämä luo hiljaisen mutta läpitunkevan kilpailua, jossa rakkautta säätelee vertailu ja kilpailu sen sijaan, että se olisi rasittamaton ja ehdoton. Tällainen elämäntapa ei johda aitoon tyytyväisyyteen, vaan pitää meidät jatkuvan vertailun ja epävarmuuden tilassa.
Vielä enemmän, kun joudumme tilanteeseen, jossa omamme rasittavat meitä epävarmuustekijöitä, se voi tunnemme olomme niin tyhjiksi, että prioriteettimme tulee yksinkertaisesti se, että näytämme paremmilta muiden silmissä.
Tällaisina hetkinä olemme valmiita tekemään melkein mitä tahansa, tulla hyväksytyksi muiden silmissä, rakastettu, arvostettu tai arvostettu. Sen sijaan, että keskittyisimme siihen, mitä tunnemme itsestämme, keskitymme arvojemme ulkoiseen validointiin.
Todellinen täyttymys ja sisäinen rauha eivät kuitenkaan voi tulla vertailuista tai muihin luottamisesta.
Elämän todellinen viehätys ja kauneus paljastuu, kun alamme työstää itseämme
Ja kun opimme arvostamaan ja rakastamaan itseämme ilman ulkoisen vahvistuksen tarvetta.
Matkan varrella huomaamme, että muut ihmiset voivat tarjota tukea, viisautta, ehkä jopa rakkautta ja rohkaisua, mutta itsensä parissa työskenteleminen on jotain meidän on tehtävä se itse. Siksi on niin tärkeää oppia itsekunnioitus ja itserakkaus.
Kun kehitymme syvälle itsekunnioitus emme enää tarvitse muita nostamaan meitä. Emme enää tunne tarvetta olla parempia kuin muut tai todistaa itsemme.
Hyväksymme itsemme sellaisina kuin olemme, kaikkine vahvuuksineen ja heikkouksineen
Kun hyväksymme itsemme tällä tavalla, lakkaamme jatkuvasti arvostelemasta muita, koska ymmärrämme, että hekin ovat omalla polullaan täynnä taisteluita ja haasteita.
Tämä kypsyys ja ymmärrys tuo syvää helpotusta ja aitoa vapautta. Ja kun saavutamme tämän pisteen, voimme todella sanoa, että olemme löytäneet tien sisäiseen rauhaan.
Tämä ei ole polku, jota kukaan muu voi kulkea puolestamme
Se on polku, joka vaatii omaa sitoutumistamme, rohkeutta ja sinnikkyyttä. Tällä matkalla emme vain löydä rauhaa, vaan löydämme sen niistä on tullut myös inspiraation lähde ja tukea muille, jotka etsivät omaa polkuaan itsekunnioitukseen ja itsensä parantamiseen. Me parannamme haavat itse.
