Katuteatteri on luultavasti vanhin teatterimuoto ja myös yksi houkuttelevimmista viihteistä kaupungin lämpiminä päivinä, ja samalla siinä on eräänlainen sosiaalinen tunnelma, sillä se on kaikkien teatteria rakastavien, jopa ne, joilla ei ole varaa vierailla tavalla tai toisella sellaisissa virallisissa laitoksissa.
Sekä yleisö että esiintyjät tulevat eri taustoista sosiaaliset luokat, kulttuurit, kansallisuudet... keskinäinen vuorovaikutus koostuu siis kaikista ja kaikille, jotka haluavat katsoa, osallistua, näyttää. Ennen kaikkea se on helppoa loistava media, joka tinkimättömästi kritisoi, muistuttaa, seuraa, visualisoi, nauraa, rentouttaa, aktivoi, kokeilee, rikastuttaa ... Joissakin vanhemmissa Euroopan kaupungeissa katuteatterit ovat jo arkipäivää, tapahtumalle on jo epävirallisesti määritelty tila, ja jokaiselle esiintyvälle taiteilijalle on myös haaste, kuinka ihastua yleisöön miimillä, tanssilla, näytteleminen ja esityksen genre. Tässä kritiikki on sensuroimatonta, välitöntä ja kiistatonta. Esitys itsessään voi olla myös epäsuora väline yhteiskunnallisille aktivisteille, jotka yrittävät suoraan puhua, kohdata ja ottaa yleisön mukaan nykyiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja poliittiseen ajatteluun esitystyön kautta.
Oli miten oli, kadun mies on täynnä ainutlaatuista energiaa, omalaatuista ja yleismaailmallista koskemattomuutta, joka on demokraattisempaa kuin demokratia itse. Ennen kaikkea kadun mies puhaltaa elämää itse kaupunkiin, ja hänen esittämänsä roolit, olivatpa ne spontaaneja tai moderoituja, antavat meille mahdollisuuden ylläpitää yhteyttä alitajunnassamme olevaan lapseen. No, tiedät mitä sanotaan, jos menetät lapsuuden uteliaisuutesi ja unelmasi, menetät elämänhalun ja kuinka nopeasti jännityksen ja ilon tunteet voivat palauttaa tai antaa uuden sysäyksen. Muuten, jos puhumme eurooppalaisten kaupunkien katutaiteesta sen tarkkailijoina tai ihailijoina, voimme olla merkittävästi erilaisia kuin labyrintimaisille kaduille eksyneet. Tokio, jossa katutaide ruokkii ruokahalua omalaatuisella cosplaylla, huutavilla konserteilla ja omituisilla esityksillä, kun taas meren toisella puolella meitä kohdellaan erilaisella, mutta amerikkalaistyylillä kommunikoida. Tässä suurkaupunkikaupungissa, joka ei koskaan nuku, katseet kiinnittyvät Broadwayn, jazzklubien ja herkullisten ravintoloiden tuikkiviin valoihin. Tietenkin puhun New York ja jokaisen newyorkilaisen pieni salaisuus on, että elämä ei ole koskaan kiireistä kimaltelemisesta tai finanssikriisistä huolimatta. Voit lukea, mitä hurmaa suuri omena ja katutaide meille tarjoavat, kun käännät muutaman sivun, mutta ennen kaikkea älä unohda, että katuteatterilipun hinta on kolikko hatussa.
166 - City Magazine - 3.-17. KESÄKUU 2013 kirjoittaja City Magazine